Kissan hankinta

Rotuneuvonta
 

Kissan hankinta

Kun harkitset rotukissaa perheenjäseneksi, muista että kissan elinikä on pitkä, jopa parikymmentä vuotta. Sinun tulee huolehtia lemmikistäsi koko sen eliniän. Mikäli kissasta joudutaan luopumaan on fiksua ottaa yhteyttä kissan kasvattajaan. Useimmat kasvattajat haluavat tietää mitä heidän pennuilleen kuuluu aikuisenakin.

Rexit ja allergia

Jotkut allergiset henkilöt eivät saa oireita rex kissoista, mutta mitenkään allergiavapaita kissoja rexit eivät ole. Rex kissan syljestä, ihosta ja ulosteista irtoaa allergeeneja ihan kuin tavallisesta karvallisesta tai täysin karvattomasta kissasta. Kissan karva sinänsä ei ole allergian aiheuttaja. Aikuinen ihminen voi harkita miten kotia voidaan järjestellä mahdollisimman allergiavapaaksi esimerkiksi vähentämällä pölyä kerääviä tekstiilejä, lisäämällä tuuletusta ja siivousta ja hankkimalla ilmanpuhdistimen.

Jos perheessä on todettu eläinallergia, kannattaa tarkkaan harkita voiko kissaa hankkia sillä myöhemmin rakkaasta lemmikistä luopuminen on vaikeaa. cornish rex

Rodun valinta

Päätettyäsi hankkia kissan, mieti millainen kissa juuri sinulle sopii. Kiharakarvaisissakin kissoissa on eroja käyttäytymisen ja hoidon suhteen. Pyri löytämään juuri itsellesi sopiva rotu. Kissaroduista saat tietoa paitsi näiltä kotisivuilta, myös kissanäyttelyistä ja toki suoraan kasvattajilta.

Rotukissojen kasvatusta säädellään rotukissajärjestöjen piirissä erilaisin säännöksin, joiden tärkein tavoite on terveiden ja hyväluonteisten kissojen kasvatus. Kissan arvon kasvatustoiminnassa määrää se, miten hyvin yksilö täyttää rodulle määritellyn standardin vaatimukset. Täysin standardinmukaisen rotukissan kehittäminen on utopiaa, mutta kasvattajat pyrkivät mahdollisimman lähelle ihannekissaa. Näyttelyissä kasvattaja saa tuomareilta puolueettoman arvion kasvatustoimintansa onnistumisesta kissan ulkonäön kannalta.

FIFen rekisteröimiä rotukissoja voi Suomessa kasvattaa ainoastaan Suomen Kissaliiton alainen kasvattaja jolla on virallinen kasvattajanimi. Kissan ostaja saa kissan mukana rekisterikirjan ja hänet merkitään kissan omistajaksi Kissaliiton rekisteriin. Jos kissan kasvattaja ei ole rekisteröinyt pentuetta ajoissa, ei ostaja eikä kasvattaja enää myöhemmin voi saada kissaa rekisteriin vaikka pennut vanhemmat olisivatkin rotukissoja.

CFA ja TICA:n alaisessa rotukissakasvatuksessa on jokin verran erilaiset säännöt. Esimerkiksi CFA ja TICA kissalle ei saa rekisterikirjaa vaan rekisteritodistuksen ja sukutaulu voidaan ostaa erillisestä maksusta. Kissoja voidaan tietyin edellytyksin vaihtaa eri kattojärjestön rekisteristä toiseen omistajan näin halutessa. CFA ja TICA järjestöjen toimintaa johdetaan Yhdysvalloista. Suomessa CFA ja TICA kasvatus on pienimuotoista ja suurin kasvattajista on Suomen Kissaliiton jäsenyhdistysten jäseniä.

Kattojärjestöstä riippumatta hyvältä kasvattajalta saat selkeät hoito-ohjeet pennullesi ja kasvattaja on valmis neuvomaan pennun ostajaa ongelmissa myös myöhemmin. Rehellinen kasvattaja kertoo myös rodun huonoista puolista.cornish rex

Pennun valinta

Valitessasi pentua tutustu siihen kaikessa rauhassa. Ota vain terveen näköinen ja luottavainen pentu. Älä koskaan ota hyvin arkaa tai sairaan tuntuista pentua säälistä. Luovutushetkellä rekisteröidyn rotukissan tulee sääntöjen mukaan olla vähintään kahdentoista viikon ikäinen. Jos olet kiinnostunut näyttely- ja kasvatustoiminnasta ota se huomioon jo pentua valitessasi. Jos kasvattaja myy pennun vain lemmikiksi, on yleensä turha odottaa sen saavan huippumenestystä näyttelyissä. Muista kuitenkin, että kissa on aina ensisijaisesti lemmikki, ja valitse pentu josta todella itse pidät!

OHJEITA PENNUN OSTAJALLE

Rex-kissa ystävät ry hyväksyy kasvattaja- ja pentulistalle vain virallisen kasvattajanimen (Fife, CFA tai TICA) omaavia kasvattajia. Suomessa ei voi kasvattaa rekisteröityjä pentuja ilman kasvattajanimeä. Yhdistys ei voi taata jäsenkasvattajiensa noudattavan sääntöjä mutta riketapauksissa kasvattajan pentueet voidaan poistaa pentuvälityksestä ja kasvattaja erottaa yhdistyksestä. Tässä ohjeita joilla voit varmistaa että saat pentusi asialliselta kasvattajalta:

     cornish rex pentu     cornish rex pentuja

Lyhyesti: